Säännöt

Sananvapautta puolustetaan.

Säännöt

Yleiset määräykset

1§ Yhdistyksen nimi on Politiikan toimittajat ry - Politiska journalisterna rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2§ Yhdistyksen tarkoituksena on olla eduskunnan, valtioneuvoston, puolueiden, työmarkkinajärjestöjen ja Euroopan unionin sekä näihin läheisesti liittyvää muuta yhteiskunnallista toimintaa päätyönään raportoivien politiikan toimittajien yhdyssiteenä, valvoa jäsentensä. ammatillisia etuja, edistää heidän ammatillista koulutustaan ja yleensä ammattitaidon kehittämistä sekä huolehtia jäsenkunnan yhteyksistä vastaaviin ulkomaalaisiin järjestöihin. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, seminaari-, tiedotus-, retkeily- ja kurssitilaisuuksia. Yhdistys on puolueeton. Yhdistys voi jakaantua jaostoihin.

Yhdistyksen jäsenet

3§ Yhdistyksen jäseneksi voidaan kirjallisesta hakemuksesta hyväksyä sanoma- ja aikakauslehtien, sähköisen median, verkkomedian ja uutistoimistojen palveluksessa tai vapaana toimittajana päätyökseen sääntöjen 2 §:n 1 momentin mukaisia tehtäviä hoitava politiikan toimittaja. Jäsenhakemukseen on liitettävä kirjallinen, toimituksen johtoon kuuluvan henkilön, työnantajan allekirjoittama selostus tai vapaan toimittajan oma selostus toimittajan yksityiskohtaisesta työalasta ja -tehtävistä. Jäseneksi pääsyn ratkaisee yhdistyksen hallitus ollessaan yksimielinen, muussa tapauksessa hallituksen esityksestä yleinen kokous 2/3 äänten enemmistöllä.

Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yleinen kokous johtokunnan esityksestä hyväksyä henkilön, joka on erittäin ansiokkaasti toiminut yhdistyksen hyväksi.

4§ Yhdistykseen liittyessään jäsen sitoutuu maksamaan vuosikokouksen vahvistamat liittymis- ja jäsenmaksut. Kunniajäsenellä ei jäsenmaksuvelvoitetta ole.

5§ Hallituksen velvollisuutena on kiinteästi seurata, että yhdistyksen jäseninä olevat toimittajat hoitavat tehtäviä, jotka vastaavat sääntöjen 2 §:n 1 momentin mukaisia vaatimuksia. Hallitus katsoo jäsenen eronneen yhdistyksestä, jos hänen työtehtävänsä ei enää vastaa säännöissä määriteltyä tarkoitusta. Jäsen, joka on esiintynyt tai toiminut yhdistystä tai alan toimittajakuntaa alentavalla tai loukkaavalla tavalla voidaan johtokunnan hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksestä. Erottamispäätös on välittömästi saatettava kirjatulla kirjeellä asianomaisen jäsenen tiedoksi. Erotettu jäsen on oikeutettu vetoamaan hallitukselle osoitetulla kirjallisella selostuksella yhdistyksen kokoukseen 14 vuorokauden sisällä siitä, kun hallituksen päätös on hänelle tiedoksi saatettu. Jäsen, joka kahden vuoden ajan on laiminlyönyt jäsenmaksuvelvollisuutensa, katsotaan hallituksen päätöksellä eronneeksi.

Toimihenkilöt ja elimet

6§ Yhdistyksen toimintaa johtaa vuosikokousten välillä vuodeksi kerrallaan valittava hallitus. Hallituksen velvollisuutena on hoitaa yhdistyksen toiminnan välitöntä johtoa sekä vastata yhdistyksen puolesta. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, kuusi varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Puheenjohtajaa ja hallituksen varsinaisia jäseniä ei voida valita tehtäviinsä kahta vuoden pituista toimikautta pitemmäksi ajaksi. Tämä määräys koskee myös ehdokasasettelua yhdistyksen vuosikokouksessa. Kaksi toimikautta toimineen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten uudelleenvalinta on mahdollista vasta, kun on kulunut kaksi (2) vuotta heidän viimeisen toimikautensa päättymisestä. Hallitus valitsee keskuudestaan ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan sekä päättää muiden mahdollisten toimihenkilöiden valitsemisesta.

Puheenjohtaja edustaa yhdistystä kaikissa sen asioissa sääntöjen määrittelemissä puitteissa, johtaa asioiden käsittelyä kokouksissa ja valvoo tehtyjen päätösten toteuttamista. Puheenjohtajan ollessa estyneenä tämän tehtäviä hoitaa ensimmäinen varapuheenjohtaja sekä tämänkin ollessa estyneenä toinen varapuheenjohtaja.

Yhdistyksen sihteeri pitää pöytäkirjaa kokouksissa, hoitaa kirjeenvaihdon ja jäsenluettelon sekä laatii vuosikertomuksen. Taloudenhoitaja hoitaa kassa- ja tiliasiat kirjanpitoineen, perii liittymis- ja jäsenmaksut sekä laatii tilikertomuksen. Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai ensimmäinen tai toinen varapuheenjohtaja, joku näistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan tai hallituksen ulkopuolisen rahastonhoitajan kanssa. Jos hallituksen jäsen eroaa tai muuten tulee pysyvästi estyneeksi toimintavuoden aikana, on hänen tilalleen valittava uusi jäsen ensimmäisessä eroamisen jälkeen pidettävässä yhdistyksen kokouksessa.

7§ Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Se on päätösvaltainen viiden jäsenen läsnä ollessa. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan tuloksen ratkaisee puheenjohtajan kumman tahansa ehdotuksen puolesta antama ääni.

8§ Yhdistys kokoontuu hallituksen kutsusta, joka lähetetään jäsenille joko postitse tai sähköpostilla vähintään viisi vuorokautta ennen ja vuosikokous 14 vuorokautta ennen kokousta. Kokouskutsussa on otettava huomioon yhdistyslain 14 §:n määräykset. Hallituksen on kutsuttava yleinen kokous koolle, jos vähintään 10 jäsentä sitä kirjallisesti vaatii esittämänsä asian käsittelyä varten. Tällainen kokous on kutsuttava koolle 30 päivän sisällä vaatimuksen jättämisestä puheenjohtajalle. Yhdistyksen kokouksessa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä lukuun ottamatta sääntöjen muutoksia. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaalit toimitetaan avoimesti, ellei joku kokouksessa läsnä oleva yhdistyksen jäsen vaadi vaaleja toimitettavaksi suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan vaalit ratkaisee arpa. Vuosikokouksessa käsiteltäväksi tarkoitetuista asioista on jäsenen tehtävä johtokunnalle kirjallinen esitys ennen edellisen kalenterivuoden päättymistä.

Vuosikokous

9§ Vuosikokouksessa, joka pidetään kunakin vuonna huhtikuun viimeiseen päivään mennessä, käsitellään seuraavat asiat:

1) Valitaan kokouksen toimihenkilöt ja pöytäkirjan tarkistajat,
2) Käsitellään vuosi- ja tilikertomukset sekä kuullaan tilintarkastajien lausunto,
3) Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä,
4) Päätetään kuluvan vuoden toimintasuunnitelmasta, josta johtokunta on tehnyt esityksen.
5) Päätetään liittymis- ja jäsenmaksuista sekä vahvistetaan talousarvio.
6) Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet
sekä kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten ehdokasasettelussa on huomioitava sääntöjen 6 §:n 2 momentin määräykset.
7) Käsitellään muut esityslistalle mahdollisesti merkityt asiat.

Yhdistyksen talous

10 § Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on palautettava tilit lausuntoineen hallitukselle viimeistään kolme päivää ennen vuosikokousta.

11 § Yhdistys on oikeutettu vastaanottamaan testamentteja, avustuksia ja lahjoituksia. Tulot on käytettävä tarkoitusperien mukaiseen toimintaan.

Sääntöjen muutos ja toiminnan lopettaminen

12 § Ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta on tehtävä kirjallisesti hallitukselle, joka esittää sen lausuntoineen yhdistyksen kokoukselle. Sääntöjen muutosta koskeva ehdotus on pantava pöydälle aikaisintaan kahden viikon kuluttua pidettävään seuraavaan kokoukseen. Muutoksen hyväksymiseen tällöin tarvitaan 2/3 ääntenenemmistö.

13 § Ehdotus yhdistyksen purkamisesta voidaan lopullisesti ratkaista ainoastaan vuosikokouksessa ja ehdotuksen katsotaan tulleen hyväksytyksi, jos 3/4 läsnä olevista sitä kannattaa. Jos yhdistys päättää purkautua tai sen toiminta muusta syystä loppuu, sen omaisuus siirtyy Suomen Journalistiliiton käytettäväksi sopivalla tavalla politiikan toimittajien hyväksi.

14 § Muutoin noudatetaan, mitä yhdistyslaissa on säädetty.

 

 


Politiikan toimittajat ry | PL 251, 00100 Helsinki | info[at]politiikantoimittajat.fi